Kuun­telin Arto Satosen kir­jan vään­täen ja lin­jat­en. Kir­joi­ta siitä use­am­man postauk­sen, kos­ka kir­ja tar­joaa hyvän poh­jan arvioi­da hal­li­tuk­sen toimia – mis­tä osan samaa mieltä ja mis­tä eri mieltä.

Tutus­tu­in kansane­dus­ta­ja Arto Satoseen ja arvioin hänet selvästi keskivi­ivan parem­malle puolelle, vaik­ka olenkin hänen kanssaan monista asioista eri mieltä.

Satosen kanssa nimit­täin voi olla eri mieltä, kos­ka hän on selkeästi jotain mieltä. Demarien kanssa on vaikea olla eri mieltä, kos­ka hei­dän mielip­iteistään ei saa mitään selvää, mikä kos­kee eri­tyis­es­ti puolueen nyky­istä puheen­jo­hta­jaa, joka ei ole kan­taa yhteenkään vaikeaan poli­it­tiseen val­in­taan. Se, että on kaikkien keskenään ris­tiri­itais­ten hyvien asioiden puolel­la ei ole mikään mielipi­de, kos­ka olen­naista on, miten val­it­see keskenään ris­tiri­itai­sista hyvistä asioista.

Sato­nen myös yrit­tää vas­ta­ta argu­ment­ti­in argu­men­til­la, toisin kuin keskusta­laiset. Kun keskusta­lainen sanoo argu­mentin A, joka  pan­naan keskustelus­sa aivan palasik­si. keskusta­lainen pyytää uuden puheen­vuoron, ei kom­men­toi vas­taväit­teitä mitenkään vaan tois­taa argu­mentin A. He tekevät näin aina, joten var­maan se on jos­sain Alkio-opis­tossa heille opetet­tu. Luote­taan siihen, että kuuli­ja ei ajat­tele loogis­es­ti vaan kuun­telee puheen­vuoroa kuin lauluesitystä.

Mistä ei sanota mitään

Aloi­tan siitä, mis­tä Sato­nen ei sano kir­jas­saan mitään: talous­poli­it­tis­ten toimien ajoit­tamis­es­ta. Siinä nimit­täin hal­li­tus on min­un mielestäni tehnyt kalleim­mat virheensä.

Kun opiske­lin kauan sit­ten kansan­taloustiedet­tä, se oli lähin­nä makroa ja siinä keski­tyt­ti­in suh­dan­nevai­htelu­jen hallintaan. Se oli hal­li­tuk­sen tärkein tehtävä.

Kuvaan käsi­tys­täni suh­dan­nevai­hteluista lyhyesti. Varoi­tan luk­i­joi­ta, että tämä on oma tulk­in­tani asi­as­ta. Joku toinen voisi tulki­ta toisin.

Kun talous kään­tyy nousu­un, kansan­talouteen tulee lisää rahaa ja lisää ostovoimaa. Syn­tyy itseään täy­den­tävä ylöspäin suun­tau­tu­va kierre, joka johtaa lop­ul­ta suh­dan­tei­den yliku­umen­e­miseen, jol­loin hin­nat ja palkat nou­se­vat niin, että maan kil­pailukyky rom­ah­taa, vien­ti vaikeu­tuu ja suh­dan­teet kään­tyvät laskuun.

Suh­dan­tei­den laskus­sa taas syn­tyy itseään vauhdit­ta­va kierre alaspäin. Laskusuh­danne tulee kään­tää noususuh­dan­teek­si elvyt­täväl­lä talous­poli­ti­ikalla, mut­ta vähin­tään yhtä tärkeää on leika­ta yliku­umen­e­mista. Se on päät­täjille vaikeaa. Suh­dan­tei­den yliku­umentues­sa rahaa tulee val­ti­olle ovista ja ikkunoista, jol­loin vasem­mis­to ryn­tää silmät kiilu­en lisäämään meno­ja ja oikeis­to yhtä hurmioituneena laske­maan vero­ja. Kumpaakaan ei saisi tehdä, vaan pitäisi siirtää varo­ja val­tion kas­saan ja lyhen­tää val­tion velkaa.

Nousukau­den alku voi olla vähästä kiin­ni, Pienel­läkin toimen­piteel­lä voi sysätä lumi­pal­lon liik­keelle ja vas­taavasti pienel­läkin toimel­la voi estää nou­se­van kier­teen alka­misen. Kyse on erään­lais­es­ta keikahduspisteestä.

Hal­li­tus on tehnyt suuria taloudel­lisia päätök­siä, juuri sel­l­aisia, joil­la pitäisi leika­ta uhkaavaa suh­dan­tei­den yliku­umen­e­mista. Mitään yliku­umen­e­mista ei kuitenkaan ole ollut näkyvis­sä. Näil­lä toimil­la hal­li­tus on nos­tanut Suomen työt­tömyy­den EU:n korkeimmaksi.

Satosen kir­jan mukaan , näi­den toimien ajoituk­ses­sa ei kat­sot­tu suh­dan­neti­lan­net­ta lainkaan vaan ajoi­tus otet­ti­in hal­li­tu­so­hjel­mas­ta niin, että kaik­ki ikävät ja siis suh­dan­tei­ta heiken­tävät toimet piti tehdä hal­li­tuskau­den alus­sa, mikä oli aivan väärää suhdannepolitiikkaa.

Hal­li­tus esit­tää, että heikko työl­lisyys johtuu vain siitä, että kan­sain­väliset suh­dan­teet oli­vat heikko­ja eikä hal­li­tus voin­ut sille muka mitään. Jotenkin on outoa, että nuo kansan­väliset suh­dan­teet koski­vat vain Suomea ja nos­ti­vat työt­tömyy­den huip­pu­un­sa vain Suomessa.

Työttömyyden nostamisen hintaa maksetaan vuosia

Jos on poli­it­ti­nen reali­teet­ti, ettei ikäviä päätök­siä voin­ut tehdä hal­li­tuskau­den lop­ul­la, jol­loin ne olisi pitänyt tehdä, voidaan ajatel­la, että vaik­ka tässä heiken­net­ti­in val­tion talout­ta itse aiheutetun laman kaut­ta, myöhem­min kaik­ki olisi parem­min ja val­ti­ollekin tulisi lisää rahaa, kos­ka ikävät päätök­set toimi­vat sil­loin toiv­o­tul­la tavalla.

Ei itse aiheutetun työt­tömyy­den hin­ta pois­tu suh­dan­tei­den parantues­sa, sil­lä ker­ran työt­tömyy­teen aje­tu­ista aina osa suis­tuu kokon­aan työ­markki­noiden ulkop­uolelle eikä työl­listy suh­dan­tei­den parantues­sa. Kun mei­dän työl­lisyysas­teemme on huono ver­rat­tuna mui­hin Pohjo­is­mai­hin, ei pitäisi ajaa ihmisiä pitkäaikaistyöttömyyteen.

Arvostel­lessaan Vasem­mis­toli­iton (sinän­sä hep­poisia) suurin veronko­ro­tuk­si­in perus­tu­via lin­jauk­sia Sato­nen ker­too, etteivät veron koro­tuk­set tuo­ta niin paljon rahaa kuin Vasem­mis­toli­it­to las­kee, kos­ka verot heiken­tävät talout­ta. Tästä kri­ti­ik­istä olen sinän­sä samaa mieltä. Esimerkkinä Sato­nen käyt­tää hal­li­tuk­sen pet­tymys­tä hal­li­tuk­sen arvon­lisäveron koro­tuk­sen tuo­to­s­ta. Aivan yllät­täen se vähen­tää kulu­tus­ta ja tuot­ti sik­si paljon vähem­män.  Minä osasin ker­toa tämän etukä­teen. Esitin, että päätetään lail­la arvon­lisäveron koro­tuk­ses­ta, mut­ta pan­naan se toimeen vas­ta kun suh­dan­neke­hi­tys on sille otollinen.

Olen kan­nat­tanut arvon­lisäveron korot­tamista ja kan­na­ta edelleen myös ruuan arvon­lisäveron nos­tamista yleisen arvon­lisäveron tasol­la – 2/3 alem­man verokan­nan hyödys­tä menee medi­aan­i­t­u­loa rikkaam­mille – mut­ta toimen ajoi­tus oli käsittämätön.

Se ei vain leikan­nut kulu­tus­ta vaan leikkasi kulu­tuk­sen alka­van kasvun, mikä tuli todel­la kalli­ik­si. Toi­mi olisi kan­nat­tanut siirtää myöhem­mäk­si, ajanko­htaan kun pitää tor­jua suh­dan­tei­den ylikuumenemista.

Ennusivatko VM:n virkamiehet väärin?

Voi olla, että val­tio­varain­min­is­ter­iön virkemiehet eivät osan­neet oikein laskea hal­li­tuk­sen toimien vaiku­tus­ta. En tiedä, mitä siel­lä on tehty, mut­ta yritän arvata.

Kun hal­li­tus otti rahaa köy­hiltä ja antoi rikkaille, ostovoima pysyi ennal­laan. Kulu­tuskysyn­tä ei kuitenkaan pysynyt ennal­laan, kos­ka rikkaat kulut­ta­vat pienemän osan tulois­taan ja senkin minkä kulut­ta­vat, kulut­ta­vat usein muual­la kuin Suomes­sa. Kansan­talouden malleis­sa taitaa olla mukana vain se ostovoima.

Sit­ten oli suh­dan­nepoli­it­tisia toimia, joi­ta ei malleis­sa ole lainkaan. Malleis­sa ei esimerkik­si näy, mitä koti­maiseen kysyn­tään vaikut­taa se, että val­tio­varain­min­is­teri esit­telee tele­vi­sios­sa suu virneessä sak­si­aan ja kehot­taa kaikkia säästämään pahan­päivän var­alle, kos­ka pahan päivän koit­taes­sa val­ti­ol­ta ei tule apua.

Sen arvon­lisäveron koro­tuk­sen tuhoisan vaiku­tuk­sen olisi kuitenkin pitänyt ennus­taa. Minäkin osasin.