Arto Satonen (8) Perustulo

Arto Sato­nen ilmoit­taa vas­tus­ta­vansa jyrkästi perus­tu­loa. Hänen perustelun­sa osoit­ta­vat, ettei hän ymmär­rä perus­tu­losta mitään.

Lyhyt ker­taus. Perusu­loa on esitet­ty kaut­ta his­to­ri­an jonkin muo­toise­na. Ensim­mäisen seikkaperäsin esi­tyk­sen perus­tu­losta teki kuitenkin Mil­ton Fried­man, jota ei ole koskaan syytet­ty  vasem­mis­to­laisu­ud­es­ta. Hän kut­sui sitä negati­ivis­sek­si tuloveroksi

Fried­manin aloitet­ta tutkit­ti­in kokeel­lis­es­ti Yhdys­val­lois­sa, mut­ta päädyt­ti­in sille sukua ole­vaan malli­in nimeltä Earned Income Tax Cred­it (EITC), työ­tu­losta tehtävään verovähen­nyk­seen, joka voi olla selvästi veroa suurem­pi, mut­ta jota ei saa, ellei ole ansio­tu­lo­ja lainkaan. Se lisäsi olen­nais­es­ti työl­lisyyt­tä ja pienen­si tulo­ero­ja Yhdys­val­lois­sa. Eri­tyis­es­ti se paran­si köy­hien yksi­huolta­jien ase­maa. Jat­ka lukemista “Arto Sato­nen (8) Perustulo”

Arto Satonen (6). Tanskan malli

Sato­nen näyt­tää innos­tuneen työl­lisyy­den hoi­dos­ta Tan­skan mallista. Siitä onkin paljon opit­tavaa. Sato­nen kuitenkin poimii siitä valikoiden itselleen sopivia oxsia niin, ettei lop­putu­los vas­taa esikuvaansa.

Tan­skan malli vede­tään hel­posti ves­sas­ta alas vetoa­mal­la siihen, että Tan­s­ka on paljon Suomea tiheäm­min asut­tu maa. On tot­ta, että Suo­mi on laa­ja maa, mis­sä mon­et asu­vat har­vas­sa yksi siel­lä ja toinen. Kuitenkin selvä enem­mistö työikäi­sistä suo­ma­lai­sista asuu isohkois­sa kaupungeis­sa tai niiden liepeil­lä, tiheästi kuin tan­skalaiset. Kos­ka niitä har­vaan asu­vi­akaan ei pidä uno­htaa, voisi kysyä, pitäisikö har­vaan asu­tulle Suomelle olla kokon­aan eri sään­nöt. Työe­htosopimusten rooli nyt ainakin on kovin eri­lainen siel­lä, mis­sä ei oikeas­t­aan ole työmarkkinoita.

Tan­skas­sa irti­sanomi­nen on help­poa, mut­ta työt­tömyys­jak­sot lyhy­itä. Sitä Sato­nen ei koros­ta, että helpon irti­sanomisen vasti­neek­si työt­tömyysko­r­vaus on eri­tyis­es­ti jak­son alus­sa selvästi korkeampi kuin Suomes­sa. Jat­ka lukemista “Arto Sato­nen (6). Tan­skan malli”

Arto Satonen (5) Vuorotteluvapaa ja aikuiskoulutustuki

Hal­li­tus kat­soi hyväk­si pois­taa vuorot­telu­va­paan ja aikuiskoulutustuen.

Vuorot­telu­va­paan pois­tamis­es­ta en voi urput­taa, kos­ka mei­dän tarkoituk­semme oli jo SATA-komite­as­sa ehdot­taa sen post­amista. Kun tieto tästä lev­isi eduskun­taan, kaik­ki eduskun­taryh­mät – muis­taak­seni myös kokoomus – julis­ti­vat , että sitä ei mis­sään tapauk­ses­sa saa poistaa.

Koko vuorot­telu­va­paa perus­tui alun perin väärään käsi­tyk­seen työ­markki­noista. Ajatelti­in, että työtön ja työssä ole­va voivat vai­h­taa osaa niin, että työtön pääsee töi­hin ja työssä ole­va vapaalle. Tässä kuvitelti­in, että työ­paikko­jen määrä on jostain ulkoa annet­tu eikä sil­lä ole mitään tekemistä työn tar­jon­nan kanssa – ikään kuin olisi puh­das sat­tuma, että isois­sa mais­sa on enem­män työ­paikko­ja kuin pienis­sä. Jat­ka lukemista “Arto Sato­nen (5) Vuorot­telu­va­paa ja aikuiskoulutustuki”

Arto Satonen(4) Ay-liike ja minä

Vaik­ka tämän jut­tusar­jan tarkoituk­se­na on kom­men­toi­da Satosen kir­jan avul­la hal­li­tuk­sen aikaansaan­nok­sia, keski­tyn tässä omaan suh­teeseeni ay-liiket­tä  kohtaan.

Moni on ihme­tel­lyt, mik­si suh­taudun niin kiel­teis­es­ti ay-liikkeeseen.

Anek­doot­ti­na todet­takoon, että olen ollut joskus pos­tili­iton liit­tokok­ouk­ses­sa edus­ta­mas­sa Törn­qvistin tutkimus­laitok­sen henkilökuntaa.

Tuo­hon aikaan olti­in siir­tymässä liuku­vaan työaikaan, jota pidin suure­na paran­nuk­se­na. Ay-liike kuitenkin vas­tusti sitä, kos­ka ay-kok­ousten jär­jestämi­nen työpäivän päät­teek­si vaikeu­tuu, kun ihmiset lähtevät koti­in kuka mil­loinkin. Olin  jyrkästi erim­ieltä. Toinen koke­muk­seni oli Helsin­gin yliopis­ton assis­tent­te­ja edus­tavas­ta jär­jestöstä, joka ajoi ja sai läpi sen, että assis­tent­tien korkein­taan kolme kol­men vuo­den kaut­ta muutet­ti­in kahdek­si viiden vuo­den kaudek­si. Olin mon­en muun assis­tentin kanssa aivan eri mieltä. Assis­ten­tu­uri oli opiske­li­jalle suuri etuoikeus. Jos kausien piden­nyk­sel­lä aute­taankin jotain säi­lyt­tämään palkkansa, vaik­ka into on lopah­tanut, se on pois joltain toiselta, innokkaam­mal­ta ja ehkä osaavam­mal­ta. Jat­ka lukemista “Arto Satonen(4) Ay-liike ja minä”

Arto Satonen (3) Työlainsäädäntö

Hal­li­tuskau­den alkua leimasi melkoinen yhteenot­to ammat­tiy­hdis­tys­li­ik­keen, eri­tyis­es­ti SAK:n kanssa. Oli siinä yhteis­rin­ta­mas­sa STTK ja Akavakin, mut­ta ne pysyt­te­liv­ät syr­jem­mäl­lä. Hal­li­tus halusi suit­sia poli­it­tisia lakko­ja ja SAK vas­tasi niihin poli­it­tisil­la lakoilla.

Kalli­ik­si se tuli. Kansan­talouden tap­pi­ot oli­vat mil­jardilu­okkaa. Sivus­ta kat­sot­tuna SAK hävisi. Suuri osa lain­säädän­tö­val­las­ta otet­ti­in kolmikannal­ta ja annet­ti­in eduskun­nalle ja hal­li­tuk­selle, jolle se min­un mielestäni kuuluukin.

Hal­li­tus vei eduskun­nas­sa läpi mm. lain poli­it­tis­ten lakko­jen rajoit­tamis­es­ta, lakkosakko­jen korot­tamis­es­ta henkilöpe­rusteis­es­ta irti­sanomis­es­ta ja määräaikaisten työ­sopimusten helpottamisesta.

Ulkop­uo­li­nen ihmettelee, oliko SAK:n lin­ja aivan järkevä, kun he eivät suos­tuneet mm. mihinkään. Jat­ka lukemista “Arto Sato­nen (3) Työlainsäädäntö”

Arto Satonen (2) Velkajarru

Arto Sato­nen ei paljon polemisoi velka­jar­run kanssa, kos­ka hänelle se on yksioikois­es­ti vas­tu­ullista poli­ti­ikkaa. Minus­ta asia on mon­imutkaisem­pi. Otan tämän esille tässä alku­vai­heessa, kos­ka asia on muuten ajankohtainen.

Minus­ta velka­jar­ru ei ole se, että se estää elämästä yli varo­jen – minus­ta las­ten raho­jen tuh­laamises­sa ei ole mitään kun­ni­akas­ta. Minä olen huolestunut tavas­ta, jol­la velka­jar­ru on määritelty.

Val­tion velkaa suh­teessa BKT:hen pitäisi vähen­tää 0,75 pros­ent­tiyk­siköl­lä vuodessa kunnes on saavut­tanut 40 pros­entin tason.

Pahim­mat virheet tehdään noususuh­dan­teen aikaan, kun rahaa tulee val­ti­olle ovista ja ikkunoista. Sil­loin pitäisi suh­dan­tei­ta hillitä ja ottaa rahaa sisään ja lyhen­tää velkaa.

Säästä pitää huonoina aikoina ja hyvinä voi törsätä

Velka­suhde ale­nee, jos velkaa mak­se­taan pois tai jos BKT kas­vaa. Kir­jaimel­lis­es­ti otet­tuna tuo velka­jar­ru tarkoit­taa, että velkaa pitää lyhen­tää huonoina aikoina, kun BKT ei kas­va jol­loin BKT-suh­teen alen­t­a­mi­nen voi tapah­tua vain velkaa lyhen­tämäl­lä. Nousukau­den aikana taas kun BKT kas­vaa jotain 3 – 5 pros­ent­tia vuodessa, ei velkaa tarvitse lyhen­tää lainkaan vaan sitä voi ottaa jopa lisää, kos­ka BKT:n kasvu huole­htii velka­suh­teen alen­e­mis­es­ta. Jat­ka lukemista “Arto Sato­nen (2) Velkajarru”

Arto Satonen (1) Suhdannepolitiikka

Kuun­telin Arto Satosen kir­jan vään­täen ja lin­jat­en. Kir­joi­ta siitä use­am­man postauk­sen, kos­ka kir­ja tar­joaa hyvän poh­jan arvioi­da hal­li­tuk­sen toimia – mis­tä osan samaa mieltä ja mis­tä eri mieltä.

Tutus­tu­in kansane­dus­ta­ja Arto Satoseen ja arvioin hänet selvästi keskivi­ivan parem­malle puolelle, vaik­ka olenkin hänen kanssaan monista asioista eri mieltä.

Satosen kanssa nimit­täin voi olla eri mieltä, kos­ka hän on selkeästi jotain mieltä. Demarien kanssa on vaikea olla eri mieltä, kos­ka hei­dän mielip­iteistään ei saa mitään selvää, mikä kos­kee eri­tyis­es­ti puolueen nyky­istä puheen­jo­hta­jaa, joka ei ole kan­taa yhteenkään vaikeaan poli­it­tiseen val­in­taan. Se, että on kaikkien keskenään ris­tiri­itais­ten hyvien asioiden puolel­la ei ole mikään mielipi­de, kos­ka olen­naista on, miten val­it­see keskenään ris­tiri­itai­sista hyvistä asioista.

Sato­nen myös yrit­tää vas­ta­ta argu­ment­ti­in argu­men­til­la, toisin kuin keskusta­laiset. Kun keskusta­lainen sanoo argu­mentin A, joka  pan­naan keskustelus­sa aivan palasik­si. keskusta­lainen pyytää uuden puheen­vuoron, ei kom­men­toi vas­taväit­teitä mitenkään vaan tois­taa argu­mentin A. He tekevät näin aina, joten var­maan se on jos­sain Alkio-opis­tossa heille opetet­tu. Luote­taan siihen, että kuuli­ja ei ajat­tele loogis­es­ti vaan kuun­telee puheen­vuoroa kuin lauluesitystä.

Mistä ei sanota mitään

Aloi­tan siitä, mis­tä Sato­nen ei sano kir­jas­saan mitään: talous­poli­it­tis­ten toimien ajoit­tamis­es­ta. Siinä nimit­täin hal­li­tus on min­un mielestäni tehnyt kalleim­mat virheen­sä. Jat­ka lukemista “Arto Sato­nen (1) Suhdannepolitiikka”

Valta siirtyy valtioilta kaupungeille (4)

Kaupunkien rak­en­t­a­mi­nen mak­saa vuodessa noin 6–8 mrd. euroa. Tästä sum­mas­ta kaavoituk­sen osu­us on mitätön, mut­ta kaavoitus määrää paljolti lop­putu­lok­sen laadun. Laadukkaaseen kaavoituk­seen kan­nat­taa siis panostaa.

Kaavoit­ta­jan vas­tuu on suuri kaavoitet­taes­sa kas­vavaa kaupunkia, mut­ta ei nii suuri kui­h­tu­vis­sa maalaiskun­nis­sa. Silti nou­datet­ta­va laki on sama.

Kaavo­ja on moitit­tu liian yksi­tyisko­htaisik­si. Kaik­ki viisaus ei ole kaupun­gin virkemiesten päässä. Kan­nat­taisi antaa raken­nusy­htiöi­den ideoi­da, miten tehdä laadukas­ta toisin.

Huo­mat­takoon, että raken­nusy­htiöi­den vas­tu­ulle ei voi antaa laadus­ta huole­htimista, jos raken­netaan hin­tasään­nöstel­tyä tuotan­toa, siis ARA- tai HITAS-asun­to­ja, sil­lä huonom­pikin menee kau­pak­si, jos hin­ta on sään­nel­ty alle markkinahinnan.

Siihen, että kaavamääräyk­set ovat liian yksi­tyisko­htaisia on mielestäni kak­si syytä. Jat­ka lukemista “Val­ta siir­tyy val­tioil­ta kaupungeille (4)”

Helsinki-liikkeestä se alkoi

Pidin lauan­taina puheen Helsin­gin vihrei­den 50-vuo­tisjuh­lis­sa. Julkaisen sen tässä.

Vuon­na 1976 Helsin­ki oli nykyiseen ver­rat­tuna masen­ta­va paik­ka ja niin oli suo­ma­lainen poli­ti­ikkakin. Kekko­nen oli valit­tu 4. kaudelle poikkeuslail­la ilman vaaleja.

Helsingis­sä puret­ti­in paljon kau­ni­ita raken­nuk­sia ja raken­net­ti­in ankeaa betoni­bru­tal­is­mia. Yksi ajan sym­bol­eista oli Meri-Haka – alue johon kyl­lä kan­nat­ti rak­en­taa asun­to­ja ja paljon, mut­ta olisi sen voin­ut tehdä vähän parem­min alueen maise­mallista arvoa kunnioittaen.

Helsinki-liike 1976

Oli paljon tyy­tymät­tömiä hei­dän joukos­saan Ville Kom­si ja minä. Oli läh­es kokon­aan Villen ansio­ta, että tyy­tymät­tömyys purkau­tui Helsin­ki-liike nimisek­si vil­lik­si lis­tak­si, jos­sa oli 18 val­it­si­jay­hdis­tys­ten aset­ta­maa ehdokas­ta. Jot­ta lis­tan nimenä saat­toi olla Helsin­ki-liike, eikä yhteis­lista A, mei­dän piti perus­taa Helsin­ki-liike ry. Tämä yhdis­tys muut­ti myöhem­min nimen­sä Helsin­gin vihreik­si, joten voidaan sanoa, että Helsin­gin vihreät aloit­ti­vat vuon­na 1976. Jat­ka lukemista “Helsin­ki-liik­keestä se alkoi”

Valta siirtyy valtioilta kaupungeille (3)

Kävin tässä välis­sä Tam­pereel­la Kun­tali­iton jär­jestämässä kuu­den­nen Maail­man parhaat kaupun­git ‑kurssin lop­pusem­i­naaris­sa. En ollut osal­lis­tunut tuo­hon kurssi­in enkä eri­tyis­es­ti hei­dän Milanon matkallaan, mut­ta kuule­mani kiin­nos­ti suuresti.

Yksi Milanon koke­muk­sista oli, että kaupun­gin mah­ta­va nousu viime vuosikym­meninä perus­tui osit­tain siihen, että Ital­ian lain­säädän­töön oli suh­taudut­tu varsin luovasti.

Tämä on yksi mieli­teemoistani. Lait on Suomes­sa laa­dit­tu lähin­nä ajatellen maalaiskun­tia ja ne sopi­vat varsin huonos­ti sovel­let tavak­si kaupungeissa.

Eri­tyisen huonos­ti kaupunkien olo­suhteisi­in sopi­vat val­takun­nal­liset maankäyt­töä säätelevät lait.

Lunastusoikeus maalla ja kaupungeissa

Alku­vi­ikos­ta MTK julisti, että lunas­tus­lain käyt­tö pitäisi käytän­nössä lopet­taa niin, että kau­pat perus­tu­vat vapaae­htoisi­in kaup­poi­hin. Jat­ka lukemista “Val­ta siir­tyy val­tioil­ta kaupungeille (3)”