Päätin joukkoistaa kehitteillä olevan kirjani Talous ja kaupunki ja julkaista sen luku kerrallaan kommentoitavaksi. Sekä kriittiset että kannustavat kommentit ovat hyvin tervetulleita.
Suuren maaltapaon vuosina kaupunkien rakentaminen oli valtava kansallinen ponnistus. Siinä käytetyt menettelytavat olivat sen ajan hengen mukaisia. Nyt ne olisivat lainvastaisia.
Yhteiskunta teki valtavan ponnistuksen rakentaakseen asuntoja pienituloisille. Hyvätuloiset houkuteltiin asuntosäästäjiksi anteliailla veroeduilla. Kulutuserot pysyivät tuloeroja pienempinä, koska hyvätuloisilta meni paljon rahaa asuntolainojen korkoihin ja lyhennyksiin. Nyt omistusasuminen vastaavasti lisää kulutuseroja yli viisikymppisten keskuudessa, kun asuntolainansa jo maksaneet keskimäärin varakkaat omistusasujat maksavat pelkkää yhtiövastiketta ja heitä keskimäärin pienituloisemmat korkeaa vuokraa.
Kaupungit eivät rahoittaneet asuntojen rakentamista, mutta ne rahoittivat tiet, kadut, viemärit, koulut ja kaiken vastaavan. Nopean kasvun aikana tämäkin oli niille liikaa. Kehitettiin aluerakentamissopimukset, joilla infrastruktuurin rakentaminen tuli rakennusliikkeen vastuulle. Rakennusliike sai omansa pois ja joskus enemmänkin asunnon ostajilta. Ajatus oli niin hyvä, että se laajeni esimerkiksi koulujen rakentamiseen. Helsingin maalaiskunnassa Vuosaarta rakentanut Asuntosäätiö rakensi Vuosaareen peräti nelikaistaisen sillan omilla rahoillaan. Näin syntyi nopeasti uusia asuinalueita. Tuolloin vielä ajateltiin rakennusliikkeiden olevan kuntien liittolaisia suuressa yhteiskunnallisessa ponnistuksessa. Nykyisen ajattelutavan mukaan käytäntö oli ongelmallinen suosiessaan yhtä toteuttajaa. Nyt aluerakentamissopimukset on korvattu rakennusoikeudesta perityllä maksulla. Sillä rahalla kunta toteuttaa alueen kunnalliset investoinnit. Foinikialaisten keksimä raha on varsin käyttökelpoinen väline. Samalla yhden rakentajan mallista on siirrytty siihen, että kullakin alueella toimii useita rakentajia. Näin lisätään kilpailua, mutta lisätään rakentamisen kustannuksia.
Aluerakentamissopimukset johtivat paikoin ankeisiin betonilähiöihin. Se, ei tarkoita, että samankaltainen järjestely toimisi nyt niin. Ajat olivat toiset, rakentamisen määrä painoi enemmän kuin laatu. Tuotanto oli suurelta osin hintasäännösteltyä eikä ostajilla ollut varaa valita. Jos nyt jokin alue annettaisiin yhden rakennusyhtiön tuotettavaksi voiton maksimointiperiaatteella, lopputulos saattaisi olla laadultaan aivan toinen.
Pääkaupunki-seudulla 2023 lopetti 9450 (17%) yhtiötä.
Tämä heijastaa laajempaakin trendiä / ongelmia Suomessa:
1) Suomi on pieni, syrjäinen ja kallis markkina-alue, jossa asumis- ja palkkakustannukset ovat erittäin korkeat
2) Olemme menettäneet Venäjän markkinat
3) Osaavasta työvoimasta on pulaa ja ikäpyramidi on epäedullinen
4) Suomalainen lupa- ja sääntöbyrokratia ovat erittäin jäykkiä / vaativat paljon aikaa, sekä työlainsäädäntö on kivikaudelta
5) Helsinkiin ei ole tullut viime vuosina paljoakaan merkittäviä ulkomaisia investointeja, paitsi ”keskikokoiset” Microsoftin ja Bayerin hankkeet…
Suomi on traagisella tavalla juuttunut itseaiheutettuun Brežneviläiseen stagnaatioon, jonka aloitti 1980-luvulla bernsteinilainen sosialisti Mauno Klooivisto!
Yhtiöt ovat kuitenkin loppupeleissä Helsingin liikkeellä pitävä voima ja maksaja!
Manuan sanoin: “Tarttis tehrä jotain…”
Sepolla on hyvä huomio, että osaavasta työvoimasta on pula. Sen verran kuitenkin korjaisin, että nuorista osaajista on pula.
Maalla asuessani olen huomannut, että osaavaa työvoimaa löytyy, mutta ovat eläkkeellä. Onneksi jotkut heistä jatkavat yksinyrittäjinä eläkkeelle jäätyään.
Sanoisin, että työelämässä on jotain pielessä, kun hyväkuntoiset ihmiset haluavat eläkkeelle heti kun laki sallii.
Tässä olisi työsarkaa ek lle ja työmarkkinajärjestöille. Mutta vapaaehtoisuuteen eläkeläisten työnteon on perustuttava.
Seppo Korppoolle kommenttina että Suomi koki 1980-luvulla noususuhdanteen jota ruvettiin kutsumaan kasinotaloudeksi. Kunnes tuli 1990-luvun lama joka oli osittain sisäisesti aiheuttama ja ulkoisesti (Neuvostoliiton hajoaminen). Kasinotalouden aiheutti ne pankit jotka alkoivat antamaa lainoja tahoille joiden luottoluokitus ei ollut todellisuudessa kunnossa. Korppoo voi syytää idealogisesti jotain Koiviston konklaavia joka ei totesin tehnyt mitään päätöksiä vaan oli talouspoliittinen seminaari jossa yritettiin siivota kasinotalouden sotkuja. En kiistä sitä että päätökset olisivat voineet olla toisenlaiset. Esimerkiksi velallisten armahtaminen. Suomen markka olisi pitänyt päästää kellumaan vuonna 1991 eikä esimerkiksi ECU kytkennän ja devalvaation kautta. Tietääkö Korppoo että Suomen pankin pankki valtuuskunta teki tuolloin päätökset rahapolitiikan suurista muutoksista kuten matkan kelluttamisesta. Muistuttaisin Korppoota että Suomessa oli nopea taloudellinen kasvu vuosina 1995-2000 ja siitä eteenpäin vuoteen 2011 jonka jälkeen Nokian ongelmat alkoivat näkyä.Toki taustalla oli myös pandemia. Olen Korppoon kanssa samaa mieltä että ay-liike etenkin SAK on ollut työmarkkinoiden uudistusten este mutta siihen on luonnollisesti syy eli jäsenmäärän lasku kun moni SAK:lainen on liittynyt YTK:hon. Suomi ei ole kyllä missäänon Brežneviläisessä stagnaatiossa vaan stagnaatiosta kärsii koko Eurooppa ja syy on yhdessä ilmansuunnassa. Japani on kärsinyt siitä 30 vuotta. Yhdysvalloissa jossa täystyöllisyys kärsitään hintojen noususta kun palkat ovat nousseet kun talous on todennäköisesti ylikuumentunut.
MITEN SUOMI / HELSINKI SAADAAN NOUSUUN?
1. Koko talouden tason tuottavuus ja kilpailukyky määräytyvät yritystaloudesta lähtien, ”Luovan tuhon” prosessilla.
2. Talouskasvun ”Luovan tuhon” idea perustuu kolmeen pääajatukseen: 1) Talouskasvun ytimessä ovat innovaation ja tiedon leviäminen. 2) Innovaatiot vaativat kannustimia ja omistusoikeuden suojaa. 3) Talouden kasvu tapahtuu, kun uudet innovaatiot syrjäyttävät ja tuhoavat vanhat.
3. Tutkimusten mukaan kaksi kolmasosaa kasvusta selittyy ”Luovalla tuholla”.
4. Nuoret yritykset ovat Suomen kansantalouden tulevaisuus. Vanhojen yritysten valta murenee ja ne poistuvat hiljaksiin historiaan…
5. Byrokraateilla ja poliitikoilla ei ole osaamista ja ymmärrystä hankkeitten valintaan, ja ne tavallisesti valitsevat väärät hankkeet. Esimerkkinä riskialttiit ja usein kannattamattomat vihreän siirtymän projektit ja järjettömän kalliit Helsingin Kruunusillat.
6. Valinta tapahtuu parhaiten vientiyhtiöissä, jotka ovat kohdanneet armottoman kansainvälisen kilpailun jo vuosikausia.
7. Valtion pitää tukea SUURTA JOUKKOA innovaatioita T&K- ja käyttöönottovaiheissa, mutta skaalaus pitää antaa markkinoitten hoitoon.
8. Suomessa pitää tehdä TÄYDELLINEN TALOUS- JA TYÖREFORMI globaalin markkinatalouden ehtojen mukaan niin, että meillä on HOUKUTTELEVAA / Mahdollista ottaa riskiä, MEGA-rikastua, investoida innovaatioihin ja palkata maailman parhaat suomalaiset & kansainväliset osaajat hyvällä palkalla.
KYSYMYS:
Löydämmekö taas sellaisen kriisijohtajan, joka asettaa maan edun omansa edelle ja yhdistää jakautuneen kansamme ”hädän hetkellä”?
Sellaisen kuin J. K. Paasikivi, Mannerheim, Väinö Tanner, kenraali Lennart Oesch (pysäytti Kannaksen suurhyökkäyksen kesällä 1944), Risto Ryti, Kalevi Sorsa, Paavo Lipponen, Iiro Viinanen ja Urho Kekkonenkin, joka jätti meille velattoman maan…
Seppo Korppoo, 50 vuotta palvelua 24/7 teknologiaviennin eturintamilla laivatekniikassa, ympäristötuotteissa ja mikrobiologiassa. Viime aikoina generatiivisissa AI-hankkeissa Innocode Oy ( https://innocode.fi )
MITEN SUOMI / HELSINKI SAADAAN NOUSUUN?
Seppo Korppoolle kommenttina että nuo sinun 8 kohtaa ovat erittäin hyviä lähtökohtia mutta eikös kohta 7 ole hiukan risitiriitaista? Vaadit valtion tukea T&K rahoitukselle muutta kritisoit kuitenkin aina valtiota yritystuista. Ihmettelen miksi pidät Kalevi Sorsaa tässä kohtaa hyvänä esimerkki kriisijohtajana joka jätti muka taakseen velattoman valtion. Muisteleisin että Kalevi Sorsan ja Urho Kekkosenkin talouspolitiikka oli valtio edellä eikä yritykset. Olen ymmärtänyt että olet aina vastustanut valtiojohtoista sosialimia mutta kuitenkin Sorsa että Kekkonen ajoivat sitä itse asiassa enemmän kuin haukkumasi Koivisto.Itsekin kannatan vapaata markkinataloutta mutta se ei voi mennä siihen että voitot ovat yksityisiä ja riskit julkisia. Pankkikriisissä tilanne oli juuri se että riskit olivat julkisia ja voitot yksityisiä. Syyttämällä vain Koiviston konklaavia on vastuun pakoilua.
Venäjän markkinat eivät todellakaan ole tavoiteltava asia. Ennen hyökkäyssotaakin oli niiden osuus muiden pohjoismaiden viennistä parin prosentin luokkaa. Vaikka moraalista ei piittaisi, taloudellinen merkityskin on viivan alla marginaalinen. Suomi ei kuitenkaan ole siinä asemassa että pitäisi epätoivoisesti tavoitella jokaista ruplaa ihan mihin hintaan hyvänsä…
Nimimerkki Omasta pussista kommenttina että Venäjän taloudessa alkoi jo alamäki 2014 öljyn hinnan laskun myötä. Vaikka kaikki pakotteet olisi purettu niiden vaikutus olisi hyvin pientä. Pandemia oli todellinen syy esimerkiksi matkakailun laskuun Itä-Suomessa. Mutta Lapin matkailu on nytkin kasvussa ilman venäläisiä.
Ihminen ei ole kilotavaraa
Nämä sinun ajatuksesi ovat hyviä, mutta 40 vuotta ajasta jäljessä. Ne perustuvat kaupunkisuunnittelun «kvantitatiiviseen malliin». Lähtökohta on, että kun ihmisiä on litran mitalla kaadettu jollekin alueelle, he tarvitsevat tietyn määrän kottikärryllisiä erilaisia rakennuksia ja jos vielä tyytymättömyyttä ilmenee, niin heitetään lapiolla sekaan sopiva määrä viheralueita. — Niin mikä voisi enää mennä pieleen!
Tällainen malli toimi juuri ja juuri vielä 40 vuotta sitten ja erityisen hyvin silloin, kun maaseutu tyhjennettiin kaupunkeihin. Silloin se onnistui, koska kaupunkiin muuttajilla oli SAMA KULTTUURI kuin jo kaupungissa ennestään asuvilla, useilla oli vieläpä sukulaisia siellä kaupungissa. — Itse asiassa lähes koko kaupungin väestö oli tullut sinne maaseudulta.
Nyt kaupungin uudet asukkaat tulevat täysin erilaisesta kulttuurista, jopa kokonaan toisesta sivilisaatiosta, mutta asumisongelmiin yritetään soveltaa noita puolen vuosisadan takaisia malleja. Sitten vielä kysytään poliittisilta puolueilta, että kuinka asuttamisessa on onnistuttu. — No hyvinhän muutto on mennyt, meidänkin puolueella on kymmeniä vuokratalokasarmeja, jotka olisivat tyhjillään ja purkukunnossa, jos näitä uusia asukkaita ei olisi. — Eikö asiaa olisi parempi kysyä näiltä asukkailta itseltään eikä heidän vuokraisänniltä.
Toisesta kulttuurista tilatut UUDET ASUKKAAT TUOVAT MUKANAAN OMAN KULTTUURINSA. So what! Kysytäänpä taas poliittisilta puolueilta. — Hyvin menee! Meidänkin puolue olisi jo pudonnut vallan kahvasta, jos ei olisi näitä uusia äänestäjiä, joiden äänet ovat halvalla myynnissä. Ei tarvitse kuin kutsua lähiöpäällikkö neuvotteluun ja kysyä hinta ja lähes kaikki äänet on varmistettu. Maksu tietenkin suoritetaan kaupungin kassasta erinäisten järjestöjen tileille ja jos kuka ryhtyy tarkastamaan rahavirtoja, hän on rasisti eikä hän eikä hänen miljoonia laskuttava toimistonsa enää ikinä saa rahakkaita ja helppoja (nimi tuohon!) toimeksiantoja kaupungilta.
Gryndereitä – nykyterminologialla developpereita – ei pidä demonisoida tai väheksyä. On myös gryndereitä, jotka tavoittelevat hyvää laatua, ja yleisesti ottaen kaikki (pitkään toiminnassa olla aikovat) grynderit pyrkivät tekemään mahdollisimman hyvää laatua kyseessä olevassa hintakategoriassa, koska se paitsi parantaa voittoja, on myös maineen kannalta hyväksi, mikä on toiminnan jatkuvuuden kannalta hyväksi.
Viime aikoihin asti kaupunki on nähnyt järkeväksi paketoida vuokra- ja vapaarahoitteisia asuntokohteita yhteen, koska silloin rakennusliike todennäköisesti tekee vuokrakohteen edullisemmin kuin jos se olisi erillinen urakka. Sillan rakentaminen ei ehkä poikkea tästä. Elon Muskin Boring Company pudotti tunnelien rakennuskustannuksia 99%, ehkä julkisissa infrahankkeissa olisi tehostamisen varaa tällä puolen Atlanttiakin…
Missähän kuplassa olen elänyt koko 63-vuotisen elämäni? Muutin 7-vuotiaana vuonna 1968 uuteen uima-altaalla varustettuun rivitaloasuntoon Savonlinnassa. Sieltä sitten ensin Keravalle varsin viihtyisään 60-luvun rivitaloon ja edelleen tilavaan 1969 rakennettuun rivitaloon Haukilahteen. Kaikki nämä talot ovat edelleen pystyssä, vieläpä hyväkuntoisina ja peruskorjattuina. Samoin Olarin palkitun asuinalueen kerrostalo, jossa asuimme nuorena perheenä. Sitten 1950-luvun elementtitekniikan kokeilutalossa Tapiolassa, tämäkin talo hienossa kunnossa silloin ja nyt.
Huonoiten tulee luultavasti kestämään aikaa vuonna 2000 rakennettu pientalo Espoossa, josta muutimme Kruununhakaan. Tämä Lapuan liikkeen aikaan rakennettu tiikikerrostalo on ehkä paras kaikista.
Yhdysvalloissa aluerakentaminen on edelleen hyvin yleinen malli. Suomalaisesta malli poikkeaa lähinnä siinä, että Yhdysvalloissa mallilla rakennetaan ennen kaikkea omakotitaloja.
Mallilla saadaan varmasti rakennuskustannuksia alemmiksi kuin yksittäsiä omakotitaloja rakentamalla, kuten Suomessa. Mallilla on kuitenkin saatu aikaiseksi myös 1960-luvun betonilähiöitä vastaavia omakotialueita: suurimman osan tonteistaan vieviä saman näköisiä omakotitaloja katu toisensa perään.