Päätin joukkoistaa kehitteillä olevan kirjani Talous ja kaupunki ja julkaista sen luku kerrallaan kommentoitavaksi. Sekä kriittiset että kannustavat kommentit ovat hyvin tervetulleita.
= = =
Kuvitelkaamme, että meillä olisi asumistukijärjestelmä, joka takaa verottomana asumistukena seitsemän euroa kuussa asuinneliötä kohden siihen oikeutetuille. Koska rahaa ei riitä kaikille tarvitseville, vain osa asumistukikelpoisista saisi sen. Perusteita, joilla nuo onnekkaat valittaisiin, ei kerrottaisi julkisuuteen, koska halutaan säilyttää tapauskohtainen harkinta. Kun asumistuen on kerran saanut, oikeus siihen jatkuisi ikuisesti, vaikka tulot kasvaisivat.
Tätä tuskin hyväksyttäisiin. Varmaankin vaadittaisiin niukkojen tukirahojen jakamista tasaisesti kaikille tarvitsijoille, eikä vain joillekin onnekkaille ja että tuki loppuisi, kun tulot kasvavat tarpeeksi.
Taloustieteilijät vastustavat lähes yksimielisesti ARA-asuntojen ja HITAS-asuntojen rakentamista. Pienituloisten ja erityisesti pienituloisten lapsiperheiden asumista tulee tukea, mutta asumistuki on siihen parempi väline. Se menee selvästi paremmin maaliin, jos tarkoituksena on tukea pienituloisia.
Asumisen tukimuotoja on Suomessa tutkittu yllättävän vähän siihen nähden, kuinka paljon asiasta käydään keskustelua. Tukeudun tässä Essi Eerolan ja Tuukka Saarimaan VATT:n keskustelusarjassa julkaisuun Who Benefits from Public Housing vuodelta 2015[1]. Sen aineisto on jo yli kymmenen vuotta vanhaa. Uutta tutkimusta tarvittaisiin, koska tilanne saattaa olla jo nyt toinen.
Eerola ja Saarimaa kutsuvat markkinavuokran ja ARA-vuokrien erotusta vuokrasäästöksi ja vertasivat sitä asumistukeen. Jos tarkoituksena on kohdistaa tuki pienituloisille, asumistuki menee paljon paremmin maaliin kuin ARA:n vuokrasäästö. Asumistuesta 66 prosenttia kohdistuu kahdelle alimmalle tulodesiilille, ARAn tuomasta vuokrasäästöstä vain 34 %. ARA:n tuottamasta vuokrasäästöstä menee peräti 22 % kotitalouksille, joiden tulot ylittävät mediaanitulot. Asumistukea tälle joukolle ei päädy. Vain joku nopeasti vaurastunut voi saada vähän aikaa asumistukea, koska tuen tarve tarkistetaan kerran vuodessa.
Uusin innovaatio on, että ARA-asunnon vuokrasopimuksen voi siirtää eteenpäin lapsilleen tai oikeastaan kenelle vain, kun ottaa tämän luokseen asumaan ennen kuin muuttaa itse pois. Uusi asukas saa huoneenvuokralain nojalla vuokrasopimuksen nimiinsä ilman tulojen tarkastusta. Tilastoissa tämä ei vielä näy, koska innovaatio on uusi. Jos käytäntö saa jatkua, se tulee vaikuttamaan huomattavasti vanhojen ARA-asuntojen asujaimistoon parhailla alueilla.
Asumistuki näkyy valtion ja osittain kuntien menoina, kun taas vuokrasäästö ei näy menoina missään. Ilmaista rahaa ei kuitenkaan ole. Vuokrasäästö näkyy menetettyinä tuloina, mikä on aivan sama asia. Tulee yhtä kalliiksi maksaa kotitaloudelle asumistukea 500 €/kk kuin tarjota hänelle vuokra-asunto, jonka vuokra 500 €/kk alle markkinavuokran.
Asumistukea vastaan on esitetty, että se tulee kalliiksi, nostaa vuokria eikä sillä voi ehkäistä segregaatiota. Mikään näistä väitteistä ei pidä paikkaansa.
On moneen kertaan selvitetty, ettei asumistuki nosta merkittävästi vuokria. Se nostaa niitä samalla mekanismilla kuin palkankorotukset, mutta ei sen enempää, koska tuki ei tosiasiassa riipu vuokran suuruudesta. Jos kalliimpaan asuntoon saisi korkeampaa tukea kuin halvempaan, se lisäisi asuntokysyntää ja nostaisi sitä kautta vuokria. Keskustelussa sekoittuu usein toimeentulotuen kautta maksettu asumisen tuki, jossa tuki todella on sitä suurempi mitä korkeampi on vuokra. Se todellakin nostaa vuokria.
Tietysti asumistuki nostaa markkinavuokria verrattuna siihen, että pienipalkkaiset asumistuen saajat katoaisivat kokonaan asuntomarkkinoilta jonnekin syrjäseudulle kauas työpaikoista. Jos oletamme asuntokannan kiinteäksi ja varaamme siitä millä tavalla hyvänsä osan pienituloisten käyttöön, muiden käyttöön jää vähemmän asuntoja ja heidän maksamansa markkinavuokra nousee.
Olennaista on, nostaako asumistuki markkinavuokria enemmän vai vähemmän kuin samojen ihmisten tukeminen ARA-asuntojen kautta. Tämä taas riippuu siitä, tulevatko ARA-asunnot muiden asuntojen lisäksi vain niiden tilalle.
Jos ARA-asunnot tulisivat muiden asuntojen lisäksi, ne lisäisivät asuntojen tarjontaa ja jopa alentaisivat markkinavuokria. Näin oli kauan sitten ja saattaa yhä olla jossain päin maata. Helsingissä ARA-asunnot kilpailevat samoista tonteista ja rakennuskapasiteetista, joten ne tulevat siksi muiden asuntojen tilalle. Laman oloissa 1990-luvulla vähän aikaa ARA-tuotanto oikeasti lisäsi asuntotuotantoa, koska muu tuotanto pysähtyi kuin seinään, mutta sen jälkeen tonttien varaaminen ARA-asunnoille on ollut pois muusta rakentamisesta. ARA-asuntojen tuotanto on jopa vähentänyt asuntotuotannon kokonaismäärää, sillä tontin saatuaan ne ovat toteutuneet muuta rakentamista hitaammin. On ollut vaikea löytää niiden rakentajiksi hintarajat hyväksyviä rakennusliikkeitä.
Kun osa asuntokannasta varataan ARA-asukkaille, muille jää asuntoja vastaavasti vähemmän. Tämä nostaa markkinavuokria yhtä paljon kuin jos ARA-asukkaat olisi asutettu asumistuen avulla markkinaehtoisiin asuntoihin. Itse asiassa ARA-politiikka nostaa vuokria vähän enemmän, koska yksi ARA-politiikan tavoitteista on ehkäistä ahdasta asumista. ARA-asukkaat asuvat keskimäärin selvästi väljemmin kuin asumistuen turvin yksityisissä vuokra-asunnoissa asuvat, joten muiden käyttöön jää vähemmän asuntopinta-alaa. ARA-asunnot nostavat jopa markkinavuokria siis hieman enemmän kuin asumistuki.
ARA-asunnot eivät myöskään osallistu yhtä paljon uusien alueiden infrastruktuurin rakentamiseen, koska ne maksavat tonteista vähemmän. Sekin vähentää asuntotuotantoa, riippuen tietysti kaupungin omaksumasta politiikasta.
Entä segregaatio? Jos vähävaraisten asumista tuetaan asumistuella, asukkaalla on kannustin asua halvalla. Asumistuki kattaa korkeintaan 70 prosenttia menoista. Lisäksi hyväksyttävät enimmäisvuokrat ovat paljon alle käyvän vuokratason. Sen yli menevä vuokra jää kokonaan asukkaan maksettavaksi. Niinpä pienituloisilla on kannustin muuttaa halvoille asuinalueille, minkä voi tietysti olettaa lisäävän sosiaalista eriytymistä. ARA-asuntoja voi sijoittaa myös hyvätuloisten asuinalueille. Näin ollen ARA-politiikka voi ainakin periaatteessa lievittää segregaatiota.
Yllä mainitun Essi Eerolan ja Tuukka Saarimaan tutkimuksen mukaan asia kuitenkin on tai ainakin oli 2010-luvun alussa päinvastoin. He tutkivat millaisissa kaupunginosissa asuivat kahteen alimpaan tulodesiiliin kuuluvat perheet toisaalta ARA-asunoissa ja toisaalta asumistuen turvin yksityisissä vuokra-asunnoissa. Tulos oli yllättävä. ARA-asunnot näyttivät keskittävän pienituloisia matalan keskitulon kaupunginosiin paljon enemmän kuin asuminen asumistuen varassa yksityisissä vuokra-asunnoissa.
Kaupunginosan keskimääräinen tulotaso ARA-taloissa asuvien pienituloisten kohdalla oli 10 % alempi kuin oli kaupunginosan keskimääräinen tulotaso samaan tuloluokkaan kuuluvilla asumistukea saavilla vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa asuvilla. Ainakin silloin ARA-asunnot keskittivät köyhiä köyhien joukkoon asumistukea enemmän eli aiheuttivat siis enemmän segregaatiota. Tämä saattaa olla seurausta vanhoista synneistä. Aiemminhan ARA-asunnot keskitettiin omiin kaupunginosiinsa. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin asia voi jo olla toisin. Siksi tämä tutkimus kannattaisi uusia.
Segregaatiota on myös ARA-kannan sisällä. Eerolan ja Saarimaan paperin mukaan muita parempituloiset ARA-asukkaat asuvat keskimäärin parempituloisilla alueilla. Oletan tämän johtuvan toisaalta siitä, että he pyrkivät alun perin paremmille alueille ja jos ovat sellaiselle päässeet, eivät tulojen noustessa muuta asunnostaan pois toisin kuin ne, jotka ovat saaneet ARA-asunnon sosiaalisesti leimatusta kaupunginosasta. Tämä on sikäli kiusallinen asia, että suurin vuokrasäästö kohdistuu kalliilla alueilla asuville ja siis muita keskimäärin parempiosaisille ARA-asukkaille.
Osa segregaatiosta on talokohtaista eikä siitä pääse nykyisellä ARA-politiikalla mitenkään. Kun rakennetaan erikseen asunnot pienituloisille, pienituloisten kanssa samassa talossa asuu vain pienituloisia, vaikka talo olisi hyvätuloiselle alueella. Talon ja rappukäytävän tasolla eri tuloluokkiin kuuluvat sekoittuvat paljon paremmin yksityisillä vuokramarkkinoilla. En tiedä onko tämä väistämätön ARA-politiikan piirre vai johtuuko se vain hallinnollisesta kömpelyydestä, joka pakottaa rakentamaan erillisiä ARA-taloja sekatalojen sijaan.
Sinänsä mikään ei estäisi toimimasta segregaatiota vastaan eriyttämällä asumistuen korvaamat ylimmät vuokrat kaupunginosittain niin, että tuki olisi suurempi kalliimmilla alueilla. Suuressa yleisössä tämä voisi herättää vastalauseita. Paheksutaanhan nytkin sitä, että jotkut asumistuen saajat asuvat hyvämaineisissa kaupunginosissa. Ei tämä kutenkaan olisi sen kummempaa kuin rakentaa ARA-asuntoja kalliille alueille.
Tavallaanhan näin olikin, kun asumistuki korvasi kalliimpia asuntoja Helsingissä kuin muualla pääkaupunkiseudulla. Hallitus alensi Helsingin asumistuen ylimmät korvattavat vuokrat samalle tasolle muun pääkaupunkiseudun kanssa – Huono juttu helsinkiläisille, mutta hyvä juttu Helsingin kaupungin taloudelle: onhan toimenpide omiaan häätämään pienituloisia Helsingistä muualle Helsingin seudulle. Segregaatiota se pahentaa.
[1] Essi Eerola ja Tuukka Saarimaa: Who benefits from the Public Housing, VATT working papers 68, 2015.
Asumistukea on vastustettu kanssa koska se ei kannusta työntekoon. Jos työtön asumistukea nostava pääsee töihin, tuki menetetään. Asumistuki aiheuttaa myös sen että joillakin aloilla palkka on niin huono että ilman asumistukea ei pysty elämään.
On totta että osa ARA-asunnoissa asuvista nostaa kanssa asumistukea, eihän vuokra niissä ilmaista ole. Tämä koskee lähinnä eläkeläisiä ja opiskelijoita.
Halukkuutta asua ARA-asunnoissa ainakaan pitkiä aikoja, ainakin suurissa kaupungeissa ehkäisee se että ARA-rahoitteiset talot ja naapurusto on hyvin levotonta. Mutta ARA-asunto tai asumisoikeusasunto on nuorelle perheelle hyvä ponnahduslauta säästää rahaa omaan asuntoon.
Asiaa kirjoitat. Tukeeko Vihreät puolueena samoja ajatuksia?
Pääsääntöisesti ei tue. Helsingissä vihreät ovat puolustaneet ARA-asuntoja tontin varauksisa ja asunto-ohjelassa. Koko tämä kirja on omaa ajatteluani.
”On moneen kertaan selvitetty, ettei asumistuki nosta merkittävästi vuokria. Se nostaa niitä samalla mekanismilla kuin palkankorotukset, mutta ei sen enempää, koska tuki ei tosiasiassa riipu vuokran suuruudesta.”
Väittäisin kuitenkin, että tuki pitää vuokratasoa yllä alueilla, joilla asunnot ovat erittäin halpoja. Siksi monessa vahvasti muuttotappioisella alueella asuntojen vuokraaminen hyvällä sijainnilla on erinomaisen voiton tuovaa toimintaa.
Näin voi olla. Tämä kirja käsittelee kasvavia kaupunkeja.
> Uutta tutkimusta tarvittaisiin, koska
> tilanne saattaa olla jo nyt toinen
Tällaiset tutkimukset, joiden päätelmä muuttuu ajan funktiona, kannattaisi kirjoittaa skriptin eli pienimuotisen tietokoneohjelman muotoon, jolloin olisi mahdollista pienellä vaivalla uusia tulokset, vaikkakaan ei päätelmiä, aika ajoin. Teoriassa vaikka kuukauden välein suorittaa tutkimus koko siltä ajalta kuin lähtötiedot ovat saatavissa digitaalisessa muodossa.
Tulosten muutos ajan myötä saattaisi antaa ajatuksia jopa tulevaisuuden ennakointiin. — Mene ja tiedä.
Asumistuki ja aratuki ovat keskenään kuin pääomatuki ja kulutustuki. Niiden vertailua vaikeuttaa se, että pääoman arvostus (esimerkiksi kunnan taseessa) on mielivaltaisempaa kuin konkreettisen pois annetun rahan mittaaminen.
Huomioidaanko eri tukimuotojen vertailussa vaikkapa vuosittain vuokratalon ja ara-talon käypää myyntihintaa ja sen muutosta tai vuokratalon ja ara-talon elinkaarikustannuksia, erityisesti rakennuksen käyttöikää siihen asti kunnes se on joko purettava tai tehtävä täysremontti.