Jotain on pahasti pielessä, kun Irakin kurdi, joka tilasi norjalaisen vaimonsa palkkamurhan, elää vapaana miehenä Suomessa. Häntä ei voi palauttaa Irakiin, koska häntä odottaa siellä kuolemantuomio.
Vaikuttaisi yksinkertaiselta tuomita hänet Suomessa Suomen lakien mukaan. Tähän ymmärtääkseni Suomen laki taipuu, koska Suomen rikoslain mukaan voidaan tuomita jopa ulkomaalaisia ulkomailla tehdyistä rikoksista.
Olen asiassa lehtitietojen varassa, mutta oletan, ettei uutta tuomiota voida antaa, koska hänet on jo kerran tuomittu, eikä samasta rikoksesta voi antaa kahta tuomiota, tai siis tuomiota kahdessa eri oikeudenkäynnissä.
Aika paljon pahemmalle mutkalle toivotaan Kurdistanin tuomioistuimen menevän ja muuttavan tuomitun rangaistusta vieraan valtion toiveiden johdosta.
Kaksoisrangaistavuuden kielto, hienommalta nimeltään ne bis in idem tuli Suomen lainsäädäntöön EU:sta. Sitä ei ollut kuitenkaan otettu huomioon muussa lainsäädännössä, joten perästä paiskattu periaate tuottaa suuria epäjohdonmukaisuuksia. Aika iso verorikos on kuitattu sillä, että verottaja on mennyt määräämään väärästä veroilmoituksesta pienen veronkorotuksen, ja niinpä vankilaan ei voitukaan enää tuomita, vaikka olisi pitänyt. Nyt verottaja määrää tämän vuoksi veronkorotuksen pienistä huiputuksista, mutta ei suurista, koska haluaa tehdä tilaa mahdolliselle rikostuomiolle. Jos rikostuomiota ei tulekaan, selviää myös veronkorotuksesta, ja sen merkitys voi olla taloudellisesti suuri. Pitäisi tietysti olla niin, että oikeuteen menevissä verorötöksistä kannan ottaminen veronkorotukseen tapahtuisi tuomioistuimessa, sillä kaksi rangaistusta, esimerkiksi sakko ja yhdyskuntapalvelu, voidaan kyllä antaa, mutta ei eri oikeudenkäynneissä.
Jään mielenkiinnolla odottamaan, koska joku kuolonkolarin aiheuttanut rattijuoppo keksii vedota siihen, että poliisihan otti häneltä kortin pois kolaripaikalla, joten se oli siinä.
Oikeusperiaatteena tuo ne bis in idem on hyvä, mutta se on säädetty liian ehdottomana eikä sen olemassaoloa ole otettu muussa lainsäädännössä huomioon. Siksi se on usein ase kaikenlaisten kieroilijoiden käsissä. Köyhien käytössä tämä ei ole, koska kieroiluun tarvitaan paljon rahaa hyvälle asianajajalle. Tämä on mielestäni hyvä esimerkki siitä, kuinka kömpelöitä ovat juristien työkalut.
Yleisperiaatteessa pitäisi olla poikkeuksia kohtuullisuuden osalta – niin kuin onkin virka- ja sotilasrikosten osalta. Pitäisi olla myös poikkeus, jonka mukaan voidaan tuomita uudestaan lievempään rangaistukseen, jos on tullut tuomituksi kuolemaan.
Wikipedian mukaan EU-säännös puhuu vain tuomioista toisessa jäsenmaassa, joten voi olla, ettei tässä kurdin tapauksessa ole kyse siitä periaatteesta. Sitä eivät lehtitiedot kerro. Ehkä pitäisi päättää, että kielto koskee Suomessakin vain toisissa jäsenmaissa saatuja tuomioita. Muutenhan Venäjä voisi syyttää Suomessa toimittajan murhaan syyllistynyttä agenttiaan ja vapauttaa hänet, koska toimittaja oli kirjoittanut Venäjästä ikävästi, minkä jälkeen miestä ei voisi syyttää Suomessa enää toista kertaa. Hän voisi palata turvallisin mielin Suomeen tappamaan lisää Venäjästä ikävästi kirjoittavia.
Myönnän, ettei tämä kaksoisrangaistavuuden kielto ole kovin merkittävä asia. Otin sen esimerkiksi työkalujen kömpelyydestä.
RL 1:8: ”Suomen ulkopuolella tehtyyn rikokseen, josta Suomen lain mukaan saattaa seurata yli kuuden kuukauden vankeusrangaistus, sovelletaan Suomen lakia, jos valtio, jonka alueella rikos on tehty, on pyytänyt rikoksen syytteeseenpanoa suomalaisessa tuomioistuimessa tai rikoksen johdosta esittänyt pyynnön rikoksentekijän luovuttamisesta, mutta pyyntöön ei ole suostuttu.”
RL 1:13: ”Suomessa ei saa nostaa syytettä teosta, josta jo on tekopaikan valtiossa tai toisessa Euroopan unionin jäsenvaltiossa annettu lainvoimainen tuomio ja – – tuomittu seuraamus on pantu täytäntöön tai sen täytäntöönpano on kesken.”
Kuolemanrangaistus on, kaikeksi onneksi, nykyaikaiselle suomalaiselle oikeuskulttuurille niin täydellisen vieras asia, että jälkimmäistä pykälää muotoiltaessa ei ole osattu huomioida sen ”täytäntöönpanon kesken olemisen” vaikutusta ensin mainitun pykälän soveltamisalaan tällaisessa täysin uniikissa tapauksessa.
Tupakan tai alkoholin tuonnista taitaapi edelleen saada sekä verot että sakot.
Vero ei ole rangaistus, veron korotus on.
No jos se Suomessa saisi tuomion niin hänhän olisi varmaan ensikertalainen ja istuisi puolet eli 4-5 vuoden päästä olisi vapaana. Eli jos tuomiot on noin lyhyitä, niin ihan sama annetaanko niitä vai ei?
4 – 5 vuotta on lyhyt aika? Erikoinen tulkinta.
Voitko mainita esimerkkeinä muutaman tapauksen, joissa palkkamurhan tilaamisesta tuomittu on päässyt Suomessa vapaaksi 4-5 vuodessa?
Ymmärtääkseni palkkamurhan tilaaja tuomitaan murhasta ja saa elinkautisen, eli istuu vähintään 12 vuotta.
Kaksoisrangaistavuutta koskeneet pykälät poistettiin pari vuotta sitten perusopetuslaista (taisi olla pykälä 36 c), lukiolaista ja ammatillisesta koulutuksesta annetusta laista. Syynä ei ollut se, etteikö kaksoisrangaistavuusasiaa pitäisi huomioida, vaan että juridiikka oli mennyt niin vaikeaksi, että vanhoja pykäliä ei voitu enää säilyttää hallituksen esityksessä kuvatuista syistä, mutta uusia selkeitä pykäliäkään asiasta ei osattu enää lakiin kirjoittaa. Siirryttiin sitten nykyiseen malliin, jossa oikeuskäytäntö määrää, että miten kaksoisrangaistavuutta pitää Suomen kouluissa soveltaa.
Juuri kukaan opettaja tai rehtori ei kuitenkaan ole perehtynyt kaksoisrangaistavuuden kulloinkin ajantasaiseen oikeuskäytäntöön Suomessa ja EU:n tuomioistuimissa niin hyvin, että tietäisi, miten sitä sellainen asia pitää nyt huomioida. Opetushenkilökunnalla kun on muutakin tehtävää kuin seurata heidän päätehtäviensä kannalta täysin sivuasian sivuasian oikeuskäytännön kehitystä. Joka rikkoo periaatetta, rikkoo silti lakia, ja voi syyllistyä virkarikokseenkin. Mutta jos ministeriön juristitkaan ei osaa sanoa, miten periaatetta pitäisi kouluissa nykyään täsmälleen soveltaa, niin ei sitä kyllä koulujen juridiikkaa opiskelematon henkilökuntakaan mistään tiedä.
Perusoikeudethan tuon kaksoisrangaistavuuden kiellonkin taustalla ovat. Kielto suojelee jo yhden rangaistuksen saanutta ja tämän oikeuksia, ehkäisten sitä, että joku joutuu vastaamaan samaa asiaa koskevaan käsittelyyn toista kertaa, mutta on epäreilu periaate kokonaisuuden kannalta.
Poliisin tekemä ajokortin pois ottaminen ei ole rangaistus vaan turvaamistoimi. Lopullisesti siitä päättää sitten aikanaan oikeus.
Ja verottajan tapaus nyt niin selvä kuin voi olla. Jos verotta perii rangaistusluontoisesti korotetun veron niin silloin rangaistus on annettu. Täysin oikeustajun vastaista että siitä vielä syytteitä nostettaisiin. Varsinkin kun suomessa käytetyt veronkorotukset on aivan kohtuuttomia
Osmo: ”Kaksoisrangaistavuuden kielto, hienommalta nimeltään ne bis in idem tuli Suomen lainsäädäntöön EU:sta. Sitä ei ollut kuitenkaan otettu huomioon muussa lainsäädännössä, joten perästä paiskattu periaate tuottaa suuria epäjohdonmukaisuuksia.”
Tämä on väärää tietoa. Kyseessä on vanha roomalaisen oikeuden periaate.
Oikeus sisältää paitsi kirjoitetun lain, myös erilaiset kirjoittamattomat vakiintuneet tapaoikeuden säännökset. Esimerkiksi sopimuksen sitovuuden periaatetta (pacta sunt servanda) ei löydy laista, mutta on voimassa olevaa oikeutta.
Ne bis in idem periaatetta ei ollut kirjattu eksplisiittisesti lakiin, mutta sitä heijastelevia säännöksiä oli. Oikeuskirjallisuudessa oli enemmänkin viittauksia samantapaiseen siviilioikeudelliseen periaatteeseen res judicata (tuomioistuimen annettua lopullisen ratkaisun asiassa, asiaa ei enää saanut saattaa oikeuden käsiteltäväksi). Rikosoikeuden professori Raimo Lahden kirjoitus ne bis in idem -periaatteesta ja vähän sen historiastakin Suomessa (englanniksi): https://www.cairn.info/revue-internationale-de-droit-penal-2002-3-page-901.htm
Periaate löytyy kirjattuna Euroopan neuvoston (perustettu 1949) hyväksymästä ihmisoikeussopimuksesta (1950). ”Puolueeton”* Suomi liittyi Euroopan neuvostoon vuonna 1989, ja ihmisoikeussopimus tuli Suomea velvoittavaksi vuotta myöhemmin.
* [Sivuhuomautus: ”puolueeton” heittomerkeissä, koska NL ei ollut Euroopan neuvoston jäsen, joten Suomikaan ei katsonut voivansa olla. Puolueettomuudella Suomi enemmänkin osoitti puolueellisuutta. Muut puolueettomat maat olivat Euroopan neuvostoon liittyneet jo merkittävästi aiemmin, Ruotsi perustajajäsen 1949, Itävalta 1956 ja Sveitsi 1963.]
Periaate (kirjoitettu eksplisiittisesti lakiin tai valtiota velvoittavaan sopimukseen) ei siis tullut EU:sta. EU:n edeltäjä Euroopan hiili- ja teräsyhteisö (EHTY) perustettiin 1951 ja sopimus siitä tuli voimaan vuonna 1952, eli myöhemmin kuin ihmisoikeussopimus. Ilman nimenomaista kirjoitettua lainsäännöstäkin periaate on ollut osa suomalaista oikeutta huomattavasti pidempään.