Päätin joukkoistaa kehitteillä olevan kirjani Talous ja kaupunki ja julkaista sen luku kerrallaan kommentoitavaksi. Sekä kriittiset että kannustavat kommentit ovat hyvin tervetulleita.
Yllä olevasta voisi kuvitella, että suosittelen kaupunkisuunnittelun korvaamista hintamekanismilla, johon julkisen vallan on vain osattava ympätä ulkoisvaikutusten oikea hinnoittelu.
Kaupunkisuunnittelu on niin monimutkaista, ettei mikään markkinoiden näkymätön käsi siitä selviä tai ainakin optimaaliseen tulokseen päätyminen veisi pitkään, jopa vuosisatoja. Kaupunkisuunnittelun on tunnistettava erilaiset tilatarpeet oikeassa suhteessa ja siitä hintamekanismilla on paljon kerrottavaa. Sitä kannattaisi kuunnella herkällä korvalla, mutta ei totella sokeasti.
Yllättäviä uusia tarpeita suunnittelulle ilmenee. Helsingissä etsitään sopivia kortteleita kaupungin uudeksi yöelämän keskukseksi. Yöelämä on hiipunut Punavuoressa, kun luova luokka on väistynyt omistavan luokan tieltä ja asujaimiston keski-ikä on noussut.
Bilekeskusta etsitään nyt jostain Kallion pohjoispuolelta. Ongelmana on yöelämän ja asumisen sovittaminen toisiinsa. Siihen eivät markkinat riitä – tai ratkaisun löytäminen kestäisi pitkään ja tuottaisi paljon mieliharmia ja eripuraa – olisihan mekanismina se, että yöelämän häiriöistä koituva haitta alentaisi asuntojen arvoa ja ne muuttuisivat pikkuhiljaa muuhun käyttöön. Tarvitaan siis suunnittelua niin kuin sitä tarvitaan myös teollisuuden ja asumisen yhteensovittamisessa.
Radanvarsilähiöistä ei ole syntynyt toimivia pieniä kaupunkeja kuin siellä, missä ne ovat itsenäisiä kaupunkeja. Suunnittelija ei siis ole onnistunut, mutta vielä huonommat edellytykset ovat hintamekanismilla – ainakin, jos maanomistus on hajautunutta. Itsenäisiltä kaupungeilta, kuten Hämeenlinnalta, se on kuitenkin onnistunut. Suunnittelijalla on siis ainakin teoreettiset mahdollisuudet onnistua, hintamekanismilla ei juuri minkäänlaisia.
Päättäjän on katsottava kauas
Eräs syy ohittaa markkinat on yritysten voitontavoittelun lyhytnäköisyys. Jos talot on tarkoitettu pysymään pystyssä ainakin sata vuotta, viisas päättäjä pohtii millaisille rakennuksille ja esimerkiksi minkäkokoisille asunnoille on tarvetta tulevaisuudessa. Joku markkinauskoinen tietysti väittää, että markkinat ottavat tämänkin huomioon, mutta rakennuttajan vastuu päättyy siihen, kun asunto on saatu myydyksi. Lisäksi vaikka tulevaisuudesta olisi täydellinen tieto, hintamekanismi aliarvioisi räikeästi tulevaisuudessa tapahtuvia asioita diskonttaamalla ne nykyhetkeen kohtalaisen suurella korolla. Viiden prosentin diskonttauskoron mukaan kustannuksilla, jotka koituvat maksettavaksi sadan vuoden päästä on alle prosentin paino verrattuna välittömiin kustannuksiin. Jos nyt pääsemme 7500 euroa halvemmalla, se oikeuttaa aiheuttamaan miljoonan euron kustannukset sadan vuoden päästä – ja nämä ovat reaalikustannuksia, joissa ei ole inflaatio mukana. Päättäjän on oltava kaukonäköisempi.
Olen ihmetellyt pitkään sitä, miksi kerrostaloissa putket on muurattu hankalasti sisään talon rakenteisiin. Jos ne olisi koteloitu seinän ulkopuolelle tai vaikka rappukäytävään kuten Saksassa, niiden vaihtaminen sujuisi hetkessä. Selitys taitaa tässäkin olla tavassamme vähätellä tulevaisuudessa lankeavia kustannuksia.
Viimeiset parikymmentä vuotta Helsingin seudulle on rakennettu liikaa pieniä asuntoja. Olin vahvasti vaikuttamassa siihen, että Helsingissä asuntojen kokoja alettiin säännellä ylöspäin. Rakennusliikkeet olivat vihaisia, sillä niille pienten asuntojen rakentaminen oli kannattavinta. Se tietysti osoitti, että pienille asunnoille oli sillä hetkellä kysyntää, mutta asuntoja rakennetaan sadaksi vuodeksi. Emme me kai aina aio asua näin ahtaasti.
Jo nyt pienasuntojen liiallinen rakentaminen on osoittautunut virheeksi. Erityisesti Vantaa olisi tehnyt viisaasti, jos se olisi noudattanut Kivistössä samanlaista asuntojen koon sääntelyä kuin Helsinki. Voi tietysti ajatella, että Kivistöön kohdistui suuri paine rakentaa yksiöitä juuri siksi, että niiden rakentamista rajoitettiin Helsingissä.
Ajatus asuntojen rakentamista tulevaa vauraampaa maailmaa varten ei ole mitenkään omintakeinen. Barcelonassa vaadittiin aikanaan, että uusien asuntojen on oltava vähintään sataneliöisiä. Kun Neuvostoliitossa uskottiin vielä kommunismiin, uusien asuinrakennusten laatu Moskovassa oli maan elintasoon nähden varsin hyvä. Kun usko yltäkylläiseen elämään tulevassa kommunismissa mureni, alettiin rakentaa ankeita sosialistisen realismin mukaisia betonilähiöitä. Ei sen puoleen Barcelonassakaan enää uskota tulevaisuuteen, jossa kaikki olisivat rikkaita.
Eri asia on, osaavatko kunnalliset päättäjätkään katsoa kauas. Vuonna 1961 rakennettu ja nyt purettava Hakanimen silta rakennettiin epäkäytännöllisen korkeaksi ja samalla rumaksi, koska sen ali piti päästä laivalla Hakaniemen rannassa sijaitsevan elementtitehtaan laituriin. Kun silta valmistui, elementtitehdas lakkautettiin. Miten kukaan saattoi kuvitella, että elementtitehdas voisi säilyä pitkään keskellä kaupunkia?
Kaverin arkkitehtitoimistolla oli konsepti, jossa kerrostaloasunnoissa oli metrin korkea ryömintätila, mihin kaikki talotekniikka oli sijoitettu. Ryömintätila mahdollisti huoneiden todella vapaa sijoittelun ja talotekniikan uusiminen oli helppoa ja halpaa.
Hintaan ja ymmärtääkseni rakennusoikeuden käyttöön tämäkin konsepti sitten kaatui.
”Ongelmana on yöelämän ja asumisen sovittaminen toisiinsa. Siihen eivät markkinat riitä – tai ratkaisun löytäminen kestäisi pitkään ja tuottaisi paljon mieliharmia ja eripuraa – olisihan mekanismina se, että yöelämän häiriöistä koituva haitta alentaisi asuntojen arvoa ja ne muuttuisivat pikkuhiljaa muuhun käyttöön. Tarvitaan siis suunnittelua niin kuin sitä tarvitaan myös teollisuuden ja asumisen yhteensovittamisessa.”
Niin siis tässähän ongelma on ensisijasssa se, että keskussuunnittelija kieltää asumisen paikassa, jossa voi olla melua, ja vastaavasti kieltää melun paikassa jossa se voi kuulua asuntoon. Markkinaratkaisu olisi se, että asuntoihin sallittaisiin vaihteleva määrä melua, jonka jälkeen markkinoilla asukas saisi valita haluaako asua ajoittain meluisassa asunnossa mutta yökerhon lähellä, vai rauhallisessa asunnossa syrjemmällä.
Perverssiä tässä on tietysti se, että melunormit ovat muuttuneet ajan kanssa huomattavasti. Kaupunkissa on valtava määrä asuntoja joissa muun muassa liikennemelu on nykynormein laittoman suurta, mutta koska keskussuunnittelijaa ei kiinnosta kuin rakennusluvan alainen rakentaminen, tämä on ihan ok.
Markkinoiden on siis sallittua toimia kun kyseessä on vanha rakennus, mutta se on kiellettyä kun kyseessä on uusi.
Asumisen melu- ja päästönormeissa on myös ongelmallista, että niissä lähdetään toisaalta siitä, että ikkunoita pitää voida pitää auki ja toisaalta siitä ettei pihalla saisi kuulua merkittävästi melua.
Nykyään rakennus voidaan kuitenkin varustaa koneellisella ilmanvaihdolla ja jäähdytyksellä. Silloin ikkunoita ei tarvitse pitää auki ja melu ja pöly pysyy ulkona. Suuri osa ihmisistä ei myöskään kerrostalossa tarvitse pihaa paljon mihinkään muuhun kuin roskalaatikkojen säilytykseen, joten heille ei ole merkitystä minkä verran melua pihalla on. Jos taas haluaa viettää aikaa ulkona ei sitä niin pitkä matka puistoon tai merenrantaan missään Helsingissä ole.
Suuri osa ihmisistä ei ole lapsia. Ei kuitenkaan kannata suunnitella maailmaa niin, ettei lapsia ole lainkaan, tai päädymme sellaiseen maailmaan.
Koko Itä-Euroopan betonilähiöistyminen alkoi todellisuudessa siitä, että Neuvostoliitto osti vuonna 1959 ranskalaiselta Raymond Camus -yhtiöltä 380 samanlaista talotehdasta ja sai niiden samanlaisuuden takia paljousalennusta. Kaikki ne väitetysti sosialistisen realismin mukaiset elementtitalot ovat todellisuudessa ranskalaisten insinöörien Ranskassa suunnittelemia taloja. Esimerkiksi Pariisin ympäristön banlieue-alueet ovat täynnä samanlaisia.
Tästä vain yleensä ollaan puhumatta, koska se on niin kiusallisessa ristiriidassa sen kliseisen mielikuvan kanssa, jonka mukaan Ranskassa jotenkin osataan arvostaa esteettisiä arvoja ja aistinautintoja toisella tavalla kuin Suomessa. Kaupunkisuunnittelussakin.
Pariisi on todella segregoitunut. Osa on todella hienoa ja osa silkkaa ankeutta. Asukkaat eivät valikoidu näille alueille satunnaisesti.