Yleisradion puute tuhoaa Yhdysvallat

USA on vakavasti huuhaatiedon saastuttama. Miten entisen sivistysvaltion on voinut käydä noin. Väitän, että suuri syy siihen on, ettei Yhdysvalloissa ole yleisradiota kuten useimmissa Euroopan maissa. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun pohditaan tulevaa yleisradion rahoitusta.  

Naomi Klein ei kuulu suosikkikirjailijoihini, vaikka hän kannattaa monia asioita, joita minäkin kannatan. En vain pidä hänen tavastaan perustella asioita, halusta löytää syyllisiä, kun pitäisi löytää syitä.

Silti kuuntelin mielenkiinnolla hänen uusimman kirjansa Kaksoisolento tai ainakin sen alkuosan.

Aioin ensin arvostella kirjan, mutta päätin, etten sitä tee, koska en voi välttää sitä, että tietyt antipatiat saisivat ajatuksissani ylivallan tai sitten en olisi rehellinen.

Klein on kirjoittanut kirjan siitä, kuinka hänet sotketaan julkisuudessa Naomi Wolfiin, entiseen edistykselliseen feministiin, joka toimi jopa demokraattipresidenttiehdokkaiden neuvonantajana naisäänestäjiin vetoamisessa, mutta joka on sittemmin vaihtanut puolta laitaoikeiston huuhaa-porukkaan esiintyen Trumpin erotetun neuvonantajan, Steve Bannonin äärioikeistolaisissa televisio-ohjelmissa. Klein hyökkää kaksoisolentoaan vastaan tavalla, jossa oletan hänen vielä tarvitsevan asianajajaa. Minulle kirjan anti on kuvauksissa, millaista huuhaata Yhdysvalloissa levitetään ja miten se on vaikuttanut maahan.

Huuhaa tukee laitaoikeistoa

Jatka lukemista ”Yleisradion puute tuhoaa Yhdysvallat”